Kuukauden MPI Finland jäsen: Pirve Harakka

Kuukauden jäsen

By: MPI Finland | helmi 26, 2020

Pirvellä on monipuolinen koulutustausta ja hän on opiskellut tradenomiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja sen jälkeen hän on täydentänyt osaamistaan tapahtumatuottamisen erikoistumisopinnoilla ja yrittäjän ammattitutkinnolla. Nyt hän on viittä vaille valmis kulttuurituottaja (yamk) Humanistisesta amk:sta. Pirve asuu perheensä kanssa Vantaalla, mutta hän kertoo juuriensa kuitenkin olevan vahvasti Etelä-Pohjanmaalla ja hän sanoo sydämeltään olevansa myös amerikkalainen, koska asui siellä lapsuudessaan muutaman vuoden. Amerikkalaisuus näkyy nykyään elämässä niin, että sinne on päästävä reissuun tasaisin väliajoin ja vapaa-ajalla hän on aktiivisesti mukana Helsingin Suomi-Amerikka Yhdistyksen eli SAM Helsingin toiminnassa.

Pirve on töissä tapahtumatuottajana Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE:ssa, joka tuottaa palveluita ja tapahtumia toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjien johdolle eli tuttavallisemmin amisten rehtoreille ja muille johtajille sekä tietyille muille henkilöstöryhmille. Aiempi työura pitkälti hänellä on karttunut erilaisissa edunvalvontajärjestöissä, jossa vastuulla on ollut enemmän järjestötoiminta ja sen kehittäminen. Palo on kuitenkin ollut pidemmän aikaa päästä tekemään tapahtumia päätoimisesti ja syksyllä 2019 löytyi omaan osaamisprofiiliin sopiva työpaikka, jossa voi monipuolisesti sekä yhdistää aiempaa kokemusta järjestötoiminnasta ja koulutuspolitiikasta, mutta keskittyä tapahtumien tuottamiseen. Hän on myös ensimmäistä kertaa osakeyhtiössä töissä ja hoitaa myös sen taloutta sekä hallintoa, joten työ tarjoaa myös sitä kautta uutta opittavaa ja sopivasti haastetta. Työuraa siis on hänellä jo reippaasti kertynyt, mutta tapahtuma-alalla vielä suht uusi.

Pirve kuuli MPIstä ensimmäisen kerran jo joitakin vuosia sitten. Asia jäi silloin muhimaan, mutta ei konkretisoitunut, koska tapahtumat olivat silloisessa duunissa sivuroolissa eikä kokenut sitä niin tärkeäksi. Kongressimessuilla viime vuonna asia palautui mieleen ja koska hän oli aloittanut opiskelut päästäkseni tapahtuma-alalle töihin, niin hän ajatteli, että nyt kannattaa liittyä, varsinkin kun opiskelijajäsenmaksu on todella edullinen.

Pirve on omassa työyhteisössään ainoa, joka tekee tapahtumia, joten hänelle MPI on yhteisö, jossa tavata samalla alalla olevia ihmisiä, jotka ymmärtävät tapahtumatuottamisen ilot ja surut, ongelmat ja onnistumiset. Hän pitää myös tärkeänä, että MPI:n kautta voi omaa verkostoa laajentaa ja syventää. MPI myös tarjoaa hyviä koulutuksia ja muita tapahtumia, jotka yleensä kuuluvat jäsenmaksuun eli niistä eri tarvitse erikseen maksaa.

Pirvelle EMEC oli mielenkiintoinen kokemus. Se oli itse asiassa ensimmäinen kansainvälinen konferenssi ulkomailla, johon hän on osallistunut. Hän oli kuullut paljon hyvää EMECistä muilta jäseniltä ja oli kiinnostunut osallistumaan, mutta tiesi, että ei saisi työnantajalta hyväksyntää käyttää koko vuoden koulutusrahoja tähän yhteen konferenssimatkaan. Joten hän päätti hakea stipendiä MPI Foundationin kautta, mutta hakuaika oli siinä vaiheessa jo päättynyt. Onneksi tähän tuli kuitenkin jatko-aika ja hän sai siitä tietoa suoraan, joten hän haki heti ja sain stipendin! Stipendi kattoi osallistumismaksun ja majoitus- ja matkakuluja. "Tosi upea mahdollisuus - kannattaa hakea, sillä hakemus oli valmis lomake, joka vaati hieman miettimistä, mutta ei erityisen vaikea täyttää." sanoo Pirve.

Pirvellä oli todella isot odotukset EMECistä ja kaikilta osin ne eivät hänen mielestään valitettavasti ihan täyttyneet, mutta hänen mielestään kaiken kaikkiaan konferenssista sai paljon monessakin suhteessa. Suomesta iso joukko mukana ja hän tutustui myös suomalaisiinkin paremmin siellä.

"Oli huippua tavata eri puolelta Eurooppaa kollegoita ja vaihtaa ajatuksia" kertoo Pirve.

Pirve kertoo, että päivien kouluttajat ja luennoitsijat olivat poikkeuksetta hyviä, joillekin hän olisi suonut enemmän aikaa, jotta olisi päästy pintaa syvemmälle.

"Kaiken kruununa oli Storytelling with Paul Hughes, joka oli paras koulutussessio, johon olen koskaan osallistunut. Sanat eivät riitä kertomaan, miten taitava hän oli - piti otteessaan kiehtovalla tavalla koko parituntisen ja antoi erittäin paljon ajattelemisen aihetta sekä uusia ideoita."

Pirven mielestä MPI:n jäsenyys kannattaa ehdottomasti! Monipuolista toimintaa ja mahdollisuus tutustua tapahtuma-alalla toimiviin organisaatiohin ja ihmisiin. Voi oppia uutta ja kehittyä, saada hienoja kokemuksia ja elämyksiä sekä luoda kontakteja. ”Sitähän me kaikki halutaan myös työssämme tarjota asiakkaillemme!” tiivistää Pirve ajatuksensa.

 

Author

ChapterLogos_horizontal_Finland
MPI Finland

 
Load more comments
New code
Comment by from

 

 

 

Sosiaalisessa mediassa

Connect with Us